Vuoksenniskan eläkkeensaajat ry on perustettu 15.2.1991.

 

Kuulumme Eläkkeensaajien Keskusliittoon ja Eläkkeesaajien Kymen Piiriin, johon kuuluu 15 eläkkeensaajien paikallisyhdistystä.

EKL Elinvoimaa toiminnan punaisena lankana on ikääntyneiden mielen ja hyvinvointia tukevan yhdistoiminnan kehittäminen

Yhdistyksemme tavoitteena on sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Tarjota ja järjestää koulutus-, kulttuuri- ja virkistystoimintaa. Lisäksi yhdistyksessämme on Boccia ja jumpat saavuttaneet suosion.  Viikottaiset kerhot tiistaisin kuuluvat toimintaamme ja jäsenistö on osallistunut aktiivisesti kerhon toimintaan. 
Toimimme aktiivisesti yhdessä EKL Kymen piirin kanssa. Osallistumme piirin tarjoamiin matkoihin, kilpailuhin, tansseihin ja koulutuksiin. 

Tule mukaan toimintaamme kehittämään yhdistykseemme uusia haasteita ja ideoita.

Toimintaa:

Vuoksenniskan eläkkeensaajat kokoontuvat tiistaisin klo 10.00 Vuoksenniskan työväentalon kahviossa  Torikatu 7. Käynti pääovesta.

Meillä käy kerhossamme useasti ulkopuolisia luennoitsijoita . 

Kerhoon kuuluu kahvihetki, jolloin voimme vaihtaa kuulumiset. Kerhopäiväämme sisältyy kevyttä ohjelmaa ja kevyttä jumppaa.

Arpajaiset kuuluvat  kerhopäivään.

Bocciaa pelaamme Torstaisin  klo 10.00-12.00.  Työväentalon salissa.

Jumppa maanantaisin klo 11.00-12.00 Työväentalon salissa. Käynti kukkakaupan oven vierestä. 

  Osa kerholaisista käy V:niskan urheilukentän kuntosalilla hoitamassa lihaskuntoaan.

Karaokekerho Koskikatu 2. Aseveli talo Keskiviikkoisin   lauluryhmän jälkeen

 Bocciaa Urheilutalon juoksu radalla maanantaisin  klo 10.00-12.00

Laulu ryhmän harjoitukset alkavat keskiviikkoisin 7.1.2026 klo 10.00-12.00 .  "Asevelitalo". Koskikatu 2.

Ohjelmaryhmän harjoitukset sovitaan vetäjän kanssa. Ryhmä kokoontuu tarvittaessa.

Lisäksi teemme teatterimatkoja, retkiä ja kylpylämatkoja.

Vierailemme naapuriyhdistyksien järjestämissä tansseissa.

Tansseja järjestämme myös itse.

Talvisin järjestämme pilkkikisat ja kesäisin onkikilpailut.?

Kesällä 2026 alkaa Tuulikallion kadu viereisellä pikku kentällä Boccia ja Petangue pelit. Jatkuu kesällä 2026.